IPA Suomen osaston edustajat Winter Warrior -estejuoksukilpailussa

Voittoisa IPA SO joukkue maalissa

Vanhoista kurssikavereista koostunut 3-hengen joukkue osallistui ensimmäistä kertaa järjestettyyn Winter Warrior -estejuoksukilpailuun. Kisa järjestettiin Ylläksen kansallispuiston maisemissa ja kisareitti alkoi Yllästunturin luontokeskus Kellokkaalta. Lähtöviivalla kilpailijaporukkaan luotiin todellista kilpailuhenkeä kysymällä joka ikiseltä kilpailijalta "Do you have what it takes?!"

Hyvin pian joukkueen eniten jännittäväkin osallinen voitti jännityksen, kun kisa alkoi ensimmäisellä esteellä, noin 150 metrin mittaisella umpihankiosuudella. Lähtöviivalta kilpailijat kirmasivat matkaan ja suurin osa lähtijöistä tipahti lumihankeen vyötäröä tai kaulaa myöten ensimmäisillä innokkailla askeleillaan. 150 metrin matkalla tuli havaittua tehokkaimmaksi tavaksi edetä kontaten korkeassa umpihangessa.

Ensimmäisen esteen jälkeen matka jatkui kohti Ylläksen pikkusiskoa Kellostapulia. Kellostapulille kirmatessa matkalla oli muutamia esteitä lisäämässä monipuolisuutta muutoin kovin lumiseen ja välillä jalkojen alta pettävään maastoon. Kellostapulin huipulta kisailijoille avautui ensimmäiset erittäin kauniit maisemat huolimatta sään olleen pilvinen. Kellostapulilta laskeuduttiin osittain juosten, kaatuillen ja pyllymäkeä laskien korkeassa nietoksessa.
Kellostapulilta laskeutumisen jälkeen matka jatkui Kesänkijärveä kohten, jonka suunnalta kantautui kauhistuttavia kiljuntoja ja karjuntaa. Matkan varrella oli muutamia esteitä muun muassa lumilabyrintti, ryömimiseste ja vihaisen linnun reviiri. Kesänkijärvelle päästyä kiljumisen ja karjuntojen syy oli hyvinkin selvä. Edessä oli avantoeste. Kilpailijamme valmistautuivat esteeseen, kukin selviytyi alun kahluusta jota seurasi järven pinnalla kelluvien puun runkojen alittaminen sukeltamalla. Ei mikään helppo rasti, mutta joukkueemme oli niin kova, ettei hyvä tsemppi ja vauhti hidastunut esteessä lainkaan.

Virkistävän uinnin jälkeen kisareitti jatkui kohti Kesängin huippua. Reitti huipulle kulki Pirunkurun kautta. Kisareittiä olimme kulkeneet puolet noustessamme Kesängin huipulle. Nousua muodostui 515 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kesängin huipulla tuuli ja maisemat avautuivat erittäin houkuttelevina, mutta matkaa oli jatkettava. Kesängiltä alas laskeutuessa pääsimme nauttimaan uudemman kerran lumesta ja edessä oli toinen umpihankiosuus. Ei muuta kuin jalkaa toisen eteen ja tarpomaan hieman pidempää pätkää umpihangessa. Onneksemme meitä nopeammat kilpailijat olivat tehneet hyvät askelmat ja rankimmaksi osuudessa muodostui pystyssä pysyminen.

Umpihankiosuuden jälkeen olimme uudemman kerran Kesänkijärvellä. Nyt vuorossa oli tuliesteitä ja Kesänkijärven yli juokseminen. Järven jälkeen matka jatkui metsäpolulla. Polulta poikettiin suorittamaan este, purossa keppien ympäri kahlaaminen. Tässä vaiheessa matkaa oli jäljellä noin 2 kilometriä ja joukkueemme iski viimeisen vaiheen silmään. Puron jälkeen jatkui nousupainotteinen metsäosuus, jonka varrella oli erilaisia köysiesteitä sekä esteiden ylitys- ja alitusrasteja.

Metsästä näimme kummun, jonka päällä oli Winter Warrior lippuja ja maali hyvin lähellä. Kummulle noustuamme emme olleetkaan vielä maalissa. Edessä oli viimeinen este, lumeen haudatun tukin alitus. Ei muuta kuin kaivamaan lunta tukin ympäriltä ja alta käsin. Tukin alitus vaati hyvää liikkuvuutta, koska eihän sitä aikaa haluttu tuhlata lumen kaivamiseen enää yhtään. Suoritettuamme viimeisen esteen matka aivan mielettömän mahtavassa kisassa päättyi maaliviivan ylitykseen. Viivan ylitettyä kaulaamme pujotettiin jäiset Winter Warrior -mitalit. Tunne oli aivan mielettömän hyvä vaikka ei olisi halunnut kilpailun vielä päättyvän. Joukkueemme oli ensimmäinen joukkue, joka oli maaliviivan ylittänyt!

Maaliviivan jälkeen menimme suoraan telttasaunaan lämmittelemään jälkipeleille muiden osallistujien kanssa. Illalla tapahtumaan osallistuneille jaettiin tunnustuksia Äkäshotellissa. Voittoisassa IPA-joukkueessa kilpaili Iiro Isojoki, Eemi Kaarlela ja Roosa Lukkarinen kurssilta P166.

Joukkue majoittui kilpailuviikonloppuna IPA-majalla Röhkömukassa. Suosittelemme lämpimästi vierailemaan majalla ja osallistumaan kilpailuun ensi vuonna!

Roosa Lukkarinen
IPA Uusimaa