Pressan palsta: Hyvät ystävät IPAssa

Tätä kirjoittaessani on kalenterin mukaan kesä ja ensi kuun jälkeen alkaa elonkorjuu. Tosiasiassahan näin ei taida olla. Siitä huolimatta pidetään me vaan positiivinen asenne - vähintäänkin sään suhteen.

IPA Suomen osasto ry:n jäsenmäärä on edelleen varsin selvässä laskusuunnassa. Viimeisin ja ajantasaisin tieto tulee toki vasta vuodenvaihteessa, mutta mikäli väliaikatiedot osoittautuvat todeksi, jäsenmäärä saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä alle kahden ja puolen tuhannen. mVertailun vuoksi mainittakoon, että esim. Lietuvassa jäseniä on 3500. Toin esiin huoleni jäsenmäärän kehityksestä vuosikokouksessa. Puheeseeni tartuttiinkin, mutta näkökulma oli se, että alaosastoille tulee maksaa lisää kiinteää avustusta, jotta alaosastot voisivat järjestää toimintaa jäsenilleen. Minun käsitykseni on, että toiminta-avustuksia on jaettu lähes jokaisessa hallituksen kokouksessa toteutuneen toiminnan perusteella ja toteutuneeseen osallistujamäärään sekä kuluihin suhteutettuna. Uskon vahvasti siihen, että alaosastojen aktiivinen ja monipuolinen toiminta itsessään voi toimia houkuttimena jäsenistölle. Taistelemme ihmisten vapaa-ajasta. Jotta saisimme ihmisiä viettämään vapaa-aikaansa IPA- toiminnan parissa, tulisi IPA:n puitteissa järjestettävien tapahtumien ja tilaisuuksien tietysti olla kiinnostavia. Olkaamme siis tässä suhteessa ennakkoluulottomia.

IPA -toiminnan kansainvälisellä rintamalla olemme olleet aktiivisia. Lähetimme ensimmäistä kertaa delegaation Pohjoismaisten pääkaupunkien IPA -alaosastojen tapaamiseen. Katsotaan mitä tulevaisuus sen osalta tuo tullessaan. Myös Itä- ja Keski-Euroopan maiden kokouksessa on meiltä ollut edustus. Itse olen pääsihteerin kanssa Nordic - Baltic -kokouksessa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään NEF Moskovassa. Moskovan kokouksen kuulumisista voitte lukea seuraavassa lehdessä. Lisäksi loppuvuoteen ajoittuu jo perinteinen Pohjoiskalotti -kokous. Me siis olemme näkyvästi esillä kansainvälisesti. Muistutettakoon vielä, että meidän nuoret ja naisjäsenetkin osallistuvat aktiivisesti omiin kansainvälisiin IPA -tapahtumiinsa. Näiden ns. virallisten tapaamisten lisäksi jäsenistömme vierailee aktiivisesti eri ystävyysviikoilla ja -tapahtumissa mm. Saksassa.

Toistaiseksi olemme selvinneet IPA:n kansainvälisen toiminnan sitoumuksista ja velvoitteista. IPA Suomen osasto ry elää jäsenmaksu- lehti- ja vuokratuloilla. Mikäli yksikin näistä tukijaloista alkaa horjuttaa talouden tasapainoa, se vääjäämättä tulee heijastumaan kaikkeen toimintaan - myös osallistumiseen kansainvälisille foorumeille. Siirrytään koleasta keväästä, lämpöiseen kesään ja leutoon syksyyn.

SPA
Jari Kinnunen
Presidentti
IPA Suomen Osasto ry

Linkit

IAC logo

ipa houses

poliisi

Meidän sivustomme palkittiin

IPA web gold

Ota yhteyttä

Seuraa meitä