Presidentin palsta

Kohta meillä on synttärit

Hyvät ystävät IPA-SO:ssa,
Kohta meillä on synttärit. Kuusikymmentä vuotta - eikä suotta. Muistetaan kuitenkin, että voimme pitää koko seuraavaa 12 kuukautta juhlan arvoisena ja jatkaa voimakasta rekrytointia ja erilaisten tilaisuuksien järjestämistä yhtä ponnekkaasti, kuin tänä vuonnakin on tehty. Kiitos ponnisteluista kaikille alaosastoille ja siellä aktiivisesti toimiville jäsenille. On todella mielenkiintoista nähdä, olemmeko onnistuneet kääntämään jäsenmäärän nousuun. Viime vuodenvaihteessa olimme täsmälleen samoissa luvuissa kuin edellisenä vuonna ja se mielessä olen jännittänyt tämän vuoden tulosta. No, ken elää, hän näkee. Mikäli laskua on, on meidän pohdittava jälleen mitä olemme tehneet oikein ja missä voimme parantaa. Toki, sitä on syytä ajatella muutenkin jatkuvasti, mutta erityisesti jäsenhankinnan osalta, koska ilman jäseniä ei ole tätä yhdistystäkään.

Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät artikkelit